Ari Mononen – Maakunnan kehittäjä 2018

Iivari Mononen Oy:n toimitusjohtaja Ari Mononen on palkittu Pohjois-Karjalan Maakunnan kehittäjänä 2018 maakuntaliiton uuden vuoden vastaanotolla 5.1.2019 Tohmajärvellä.

Palkintoperusteissa todetaan, että kotimaisen perheyhtiön johtajana Ari Mononen vaikuttaa positiivisesti maakunnan elinkeinoelämän kehitykseen. Mononen pitääkin Pohjois-Karjalaa on erittäin hyvänä toimintaympäristönä liiketoiminnan kehittämiseen ja toimii myös Pohjois-Karjalan kauppakamarin puheenjohtajana.

”Maakunta ja sen keskus ovat sijaintiin ja asukasmäärään suhteutettuna poikkeuksellisen elinvoimisia. Tähän on vaikuttanut maakuntaan sitoutuneiden yritysten halu kantaa yhteiskuntavastuuta ja se, että täällä myös julkinen sektori kantaa yritysvastuuta.” Mononen rohkaisee.

Ari Mononen on ollut merkittävin taustavaikuttaja joensuulaisen pesäpallon nostamisessa yhdeksi valtakunnan kärkiseuraksi ja on vaikuttanut merkittävästi siihen, että Joensuu sai järjestettäväkseen pesäpallon Itä-Länsi 2018 -tapahtuman ensimmäisen kerran kautta historian.

Ari Mononen korostaa yhteistyön merkitystä menestyksen saavuttamisessa. ”Yhteistyön merkitys korostuu niin yrityksen sisäisessä kehitystyössä ja kasvussa kuin myös menestyksessä urheilun tai kulttuurin saralla. Ilman hyvää johtoryhmää tai hyviä ja sitoutuneita työntekijöitä ei yritys menesty. Samaa pätee urheilussa. Tarvitaan hyvä tiimi, joka puhaltaa yhteen hiileen ja tähtää yhteisen vision saavuttamiseen,” Mononen sanoo.

Maakuntajohtaja Risto Poutiaisen mukaan Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Joensuun Nuorkauppakamari ry myöntävät vuosittain Maakunnan kehittäjä -palkinnon pohjoiskarjalaiselle henkilölle tai taholle, joka on kyseisenä vuonna esimerkillisesti edesauttanut maakunnan kehitystä ja omalla toiminnallaan vaikuttanut maakunnan positiiviseen eteenpäin menoon.

Palkinnon tavoitteena on herätellä maakunnan asukkaita työskentelemään yhteisen ja yhä paremman Pohjois-Karjalan hyväksi. Kehittäjäpalkinnon saaja on samalla myönteinen esimerkki maakunnan menestyksestä.

Lue uutinen myös täältä:
Radio Rex
Sanomalehti Karjalainen

 

Takaisin tiedotteisiin
Kategoria: Uutiset